Lion's Land

Magorian:

*Magorian käveli heinikossa kuumasti paistavan auringon alla. Kuivakausi ei ollut vielä hellittänyt säälimätöntä otettaan savannista ja sateita saataisiin odotella. Ilma väreili horisontissa luoden kangastuksia virkistävistä vesilähteistä, mutta Magorian oli tarpeeksi viisas lähteäkseen juoksemaan tyhjän perään. Uros oli tarkistamassa reviirinsä rajoja, vaikka Mwitu ei virallisesti uhka ollutkaan sen omalle Magor-laumalle. Lämpötila oli tuskaisen korkealla ja keltaturkilla oli kuuma paksun harjansa alta. Se ajatteli katsastaa vielä reviirinsä tämän kolkan ennen kuin suuntaisi Jylhäkalliolle etsimään viileää varjoa. Magorianin tarkat silmät huomasivat kuitenkin horisontissa kävelevän hahmon. Se pysähtyi ja jäi odottamaan, sillä hahmo näytti liikkuvan sitä kohti.*

[Chato ja Tanuki tänne, tackar.]

Tanuki näki jossain kaukana hahmon, josta se ei erottanut muuta kuin ääriviivat. Se jatkoi kävelemistään hahmon luo, kunnes se näki hahmon kokonaan. Sen naama pysyi ilmeettömänä kävellessään tuon vieraan uroksen luo. Siitä uros näytti vähän hassulle, ehkä se johtui kuonossa olevasta kuviosta, mutta oli tämäkin erikoinen, verrattuna "normaaleihin" leijoniin. Kun se oli saapunut tuon vieraan uroksen luo, se pysähtyi pienen, turvallisen välimatkan päähän. "Kuka sinä olet?", se kysyi ja katsoi odottaen vieraan seuraavaa liikettä. Hikikarpalot valuivat sen kasvoja pitkin alas. Niin kuuma siellä tosiaan oli. Hiostava paksu turkki ja harjas eivät olleet tämän kelin parhaimpia mahdollisia varustuksia, mutta minkäs uros ulkomuodolleen mahtoi. Se ei antanut kuitenkaan hien haitata sen olemusta, vaan pysyi tyynenä kuumalla ilmalla katsellen vierasta urosta ja odottaen sen vastausta jännittyneenä, sillä ei tämä tiennyt kuka tuo oli. Se voisi vaikka olla ties mikä huijari tai varas.

//Vähän huono aloitus, mutta yrittänyttä ei laiteta.//

Magorian:

*Tanuki tuli lähemmäs ja Magorian alkoi hahmottaa toisen uroksen väritystä ja kasvonpiirteitä. Tumman turkin takia se luokitteli Tanukin välittömästi entiseksi Raatolaiseksi. Vanhat tavat istuivat tiukassa, vaikka Jylhäläisten, Raatolaisten ja Tasankolaisten yhdistyminen yhdeksi isoksi Suurlaumaksi oli tapahtunut jo aikaa sitten. Magorian kurtisti kulmakarvojaan kuullessaan ruskeaturkin kysymyksen. Ei välittänyt edes tervehtiä. Kipakka vastaus nousi uroksen huulille, mutta se hillitsi itsensä. Magorian oli menneisyydessään onnistunut hankkimaan vihamiehen jos toisenkin esittelemällä itsensä töykeästi.*
"Olen Magorian, Magor-lauman johtaja", se sanoi ylpeällä äänellä ja tiiraili Tanukia nenänvarttaan pitkin.*
"Entä sinä?"

Tanuki katsoi tuota urosta, joka oli äsken esittäytynyt Magorianiksi. Se ymmärsi, ettei uros pitänyt hänestä. Eikä mikään ihme, olivathan nämä eri laumoista. Tanuki keräsi itsevarmutensa ja ylpeytensä. "Olen Tanuki, Mwitusta, jos se sinua liikuttaa.", se sanoi ilmeettömänä vastaten uroksen kysymykseen samanlaisella äänensävyllä. "Jos kerran olet johtaja, miksi liikut täällä ihan yksiksesi?", se kysyi katsoen urosta ja vilautti pienen ilkikurisen hymyn, joka ei edustanut ystävällisyyttä vierasta kohtaan. Se kuitenkin varoi menemästä liian pitkälle, koska johtajan suututtamisesta saisi koko lauman vihat niskaansa ja ehkä kimppuusakin. Se oli kuitenkin tottunut menemään liian pitkälle ja joutui sen takia usein hankaluuksiin, mutta jokin esti siinä tekemästä samaa tämän vieraan kohdalla. Aurinko paahtoi kuumasti heidän niskaansa ja tämä näki, että Magorianillakin alkoi olemaan vähän tukalan kuuma, niinkuin tälläkin, mutta vaikka olisi kuinka kuuma, se ei kuitenkaan antaisi sen häiritä. Varsinkaan noin arvovaltaisen leijonan edessä, joka voisi saada siitä huonon käsityksen tämän takia.

Magorian:

*Tummanruskean uroksen itsevarma, pilkkaavakin asenne säilyi yhä edelleen. Jotkut saattaisivat antaa sen anteeksi nuoreen ikään vedoten, ei Magorian. Vanhempana, viisaampana ja voimakkaampana uroksena se ei aikonut sietää moista käytöstä.*
"Varo sanojasi...", *valkoharja puhui hampaidensa välistä jokainen sana vaaraa tihkuen. Tanuki laitettaisiin ruotuun vaikka sitten parit naarmut nahassaan. Pilkkaavaan kysymykseen se ei vaivautunut vastaamaan. Antoi nuorukaisen tehdä siitä omat päätöksensä. Magorian ei puhunut enempää, vaan jäi odottamaan, miten Tanuki reagoisi.*

"Et vastannut kysymykseeni.", Tanuki sanoi itsevarmasti. Se näki, ettei tuo uros pitänyt hänestä. Se katsoi urosta ja mietti mitä se seuraavaksi tekisi. Se pyyhkäisi hikeä otsaltaan kuumuuden takia. Se oli sietämätöntä, se olisi voinut sytyttää tulipalon heinikolle koska tahansa. ´Tuo vaikuttaa rohkealta ja itsevarmalta, mutta sen itsevarmuus kaatuu vielä omaan nilkkaansa.´ se ajatteli ja naurahti omille ajatuksilleen, mutta sitten se taas kääntyi katsomaan tuota vierasta urosta. "Pitääkö minun toistaa kysymys sinulle, vai etkö ymmärrä sitä?", se sanoi vähän pilkalliseen äänensävyyn ja nauroi. Tuo toinen ei pitäisi siitä, mutta minkäs sille voi, olivathan nämä eri laumoista.

//Anteeksi tämän viestin lyhykäisyys.//

Magorian:

"En", *Magorian vastasi lyhytsanaisesti nuorukaisen ensimmäiseen toteamukseen. Se kohotti ryhtiään ja yritti vaikuttaa vielä voimakkaammalta ja vaarallisemmalta. Se myös paljasti etutassujensa kynnet ja näin ollen lisäsi painoarvoa varoitukselleen. Sen teki ihan oikeasti mieli ponnistaa loikkaan ja läimäistä pari kertaa Tanukia päähän, jotta tämä saisi vähän järkeä päähänsä. Fateh, Mwitun johtaja, tuskin kuitenkaan arvostaisi sellaista eikä Magorian halunnut sotaa. Tai kyllä se halusi joskus päästää Fatehin vaikka päiviltään, mutta tällä hetkellä Mwitun huomattavasti suurempi koko tietäisi auttamattomasti häviötä Magor-laumalle ja siihen Magorian ei ollut vielä valmis.*
"Olen johtaja ja sinua korkea-arvoisempi, viisaampi, vahvempi ja vaarallisempi. Sinä pidät nyt suusi kiinni tai annan sinulle opetuksen", *valkoharja murahti Tanukille.*

[Varoituksen sana, että Magorian oikeasti hyökkää kohta Tanukin kimppuun, jos tämä jatkaa samalla tavalla. :)]

Tanuki katsoi Magoriania ja mietti. ´Ehkä menin liian pitkälle, mutta...´ se ajatteli, mutta sen ajatukset keskeytyivät, kun se kuuli sen takana olevasta puskasta outoa, kovaa rapinaa. Se kääntyi katsomaan mikä puskassa oli. Se käveli varovasti puskalle ja veti tassullaan ruohot pois tieltään. Se näki edessään pienen, eksyneen gnu-vasan, joka päästi suustaan kimakan äänen ja lähti juoksemaan tuhatta ja sataa sitä pakoon. Uros olisi voinut normaalitilanteessa voinut lähteä gnun perään, mutta nyt ei ollut siihen sopiva hetki. ´Pitäisikö minun pyytää anteeksi?´ uros mietti, mutta ei katsonut Magoriania, sillä se teki kipeää sisimmässään. ´Mutta kuinka pyytäisin anteeksi?´ oli seuraava kysymys sen mielessä. Se tunsi, että Magorian oli vieläkin siellä ja katsoi tätä. Se huokaisi ja kääntyi tuohon urokseen päin. "Pyydän anteeksi, ei ollut tarkoitus loukata.", se sanoi ja mietti mitä oli juuri sanonut. Anteeksipyytäminen ei ole helppoa, varsinkaan sille, joka mieluumin tekee, kuin ajattelee seurauksia ensin. Uros painoi katseensa maahan ja siitä tuntui voitetulta. Se ei vilkaissut Magorianiin, koska se odotti mitä tämä vastaisi Tanukin anteeksipyyntöön.

//Tanuki mietti hetken ja päätti sitten pyytää anteeksi tyhmyyttään.//

Magorian:

*Magorian hymähti tyytyväisenä kuullessaan Tanukin anteeksipyynnön. Se laski alemmas harteitaan ja pystyi muutenkin nyt rentouttamaan olemustaan, kun taistelun uhka ei enää leijunut ilmassa. Se ei varsinaisesti pitänyt Tanukista hankalan alun takia, mutta ehkä he kuitenkin pystyisivät tulemaan toimeen keskenään kunhan vain nuorukainen ei enää käyttäytyisi epäkunnioittavasti. Uros ei aluksi meinannut sanoa mitään, mutta hiljaisuus venyi ja tummanruskea leijona näytti odottavan jotain vastausta.*
"Joudut vaikeuksiin, jos et kunnioita vanhempia ja suurempia leijonia", *Magorian sanoi.* "Vaikka haluaisin kyllä nähdä sen, jos pilkkaat Fatehia samalla tavalla."
*Valkoharja ei edes viitsinyt esittää pitävänsä Fatehista. Fateh oli koonnut kapinnallisryhmän taakseen ja lopulta irrottautunut Suurlaumasta ja ottanut nimekseen Mwitu.*
'Ilman Fatehia Suurlauma voisi olla olemassa', *Magorian ajatteli äkämystyneenä.*

Tanuki ei pitänyt siitä, että sen käskettiin kunnioittaa muita. Se on aina ennen itse valinnut ketä kunnioittaa ja ketä ei. Se tunsi olonsa ehkä hieman nyöryytetyksi ja jonkin verran vihaa Magoriania kohtaan, mutta sitä se ei voinut sanoa sille ääneen. Uros nosti päänsä ja katsoi Magoriania. Tanukin silmissä näkyi pieni viha, mutta myös pientä nyöryyntymisen tunnetta. "Minä en pilkkaa laumani johtajaa, enkä laumalaisiani, muut leijonat ovat sitten aivan eri asia.", se sanoi äänensävyllä, jossa oli itsevarmuutta ja hivenen vihaa tuota toista kohtaan. ´Tuo siis kuvittelee, että pilkkaan kaikkia leijonia. Siinä hän on väärässä.´ se ajatteli päättäväisesti. Se jäi katsomaan, mitä Magorian sanoisi hänen vastaukseensa, kun siitä tuntui, että lämpötila nousi yhä kuumemmaksi heinikolla.

Magorian:

*Tanukin olemuksesta ja kasvojen ilmeestä näki, ettei se pitänyt Magorianin oppitunnista. Uros naksautti kieltään harmistuneena. Olkoon, se ajatteli. Jos toinen ei halunnut ottaa opikseen, se joskus vielä oppisi kantapään kautta.*
"Harmi", *uros vastasi huolettomalla äänenpainolla Tanukille. Ei se ollut tosissaan uskonutkaan, että tämä olisi lähtenyt mukaan vitsailuun. Se sentään voitiin laskea Tanukin hyväksi, ettei tämä halunnut pilkata johtajaansa. Magorian toivoi samaa ominaisuutta kaikille oman laumansa jäsenille.*
"Mihin laumaan kuuluit ennen vai tuletko ulkopuolelta?" *Magorian kysyi tarkoittaen laumoilla savannin tämän alueen entisiä kolmea laumaa: Jylhäläisiä, Raatolaisia ja Tasankolaisia.*

"Tulen ulkopuolelta.", Tanuki vastasi. Se tajusi, että Magorian olisi varmasti odottanut sen sanovan Raatolaiset, mutta minkäs hän elämälleen mahtoi. Hänet valtasi pieneksi hetkeksi omahyväisyyden tunne, joka kuitenkin kaikkosi nopeasti. "Sinä varmaankin kuuluit Jylhäläisiin, koska luultavasti oletit minun vastaavan Raatolaiset.", se sanoi muina miehinä, ikäänkuin hieman kärjistäen tilannetta. ´Tuo vain kuvittelee onnistuvansa nöyryyttää minua vielä lisää esittäen tuollaisen kysymyksen, mutta ei onnistunut tällä kertaa.´ se ajatteli ja hymähti ajatuksilleen. "Muuten, miksi sanoit harmi? Olisitko muka halunnut nähdä minun pilkkaavan johtaajani? Ehei, semmoiseen en alennu.", se toi asian vielä uudelleen esille ja esitti kaksi kysymystä.

//Anteeksi taas lyhyys.//

Magorian:

"En olettanut mitään", *Magorian näpäytti takaisin. Tanukin raatolaistausta oli kyllä käynyt uroksella mielessä, mutta se ei halunnut myöntää asiaa nuorukaiselle.*
"Ja kyllä, perin Jylhäläisten johtajuuden Mufasalta. Sitä ennen asuin kaukana täältä ja johdin omaa pientä laumaani", *se vastasi. Viimeiset sanat toivat sen mieleen kipeän muiston hetken onnesta Uzarian, Ogon ja Phubarin kanssa ennen kuin viholliset hyökkäsivät ja tappoivat sen perheen. Siitä oli jo vuosia aikaa, mutta muistot eivät olleet hävinneet mihinkään. Magorian huokaisi ja olisi halunnut viettää enemmän aikaa onnellisten muistojensa keskellä, mutta Tanuki ärsyttävine kysymyksineen ei jättänyt sitä rauhaan. Se tyytyi vain tuhahtamaan vastauksena toisen viimeisimpiin kysymyksiin.*

[Ei haittaa.]

"Et selvästikään pidä minusta, sen aistin jo heti aluksi. Jos olisit pitänyt minusta, olisin saattanut käyttäytyä ihan eri tavalla, ystävällisemmin.", Tanuki sanoi kuultuaan Magorianin tuhahdukset. Se arvaisi, että se saattaisi saada tuon uroksen miettimään myös omia sanojaan. Se ei ollut pelkästään Tanukin tehtävä. Keskipäivä alkoi kääntyä kohti iltapäivää, jolloin aurinko porottaisi vieläkin kuumemmin kuin päivemmällä. Nyt oli kuitenkin jo tukalan kuuma ja uros joutui pyyhkimään hikeä otsaltaan sen takia. "Onpas täällä kuuma.", se huokaisi hien valuessa sen otsalla. Sillä ei kuitenkaan ollut pökertynyt olo, joka saattaisi helposti tulla kuumuudessa. Se ei edes miettinyt semmoista, se vain jäi odottamaan Magorianin sanoja paahtavan auringon alle.

Magorian:

*Magorian ei kaivannut kenenkään hyväksyntää teoilleen kunhan nämä vain toimisivat sen käskyjen mukaan. Niinpä se vastasi Tanukille:*
"Sinun ei tarvitse pitää minusta kunhan kunnioitat minua, toisen lauman johtajaa ja sinua ylempiarvoisempaa."
*Valkoharja ei uskonut nuorukaisen puhetta, että tämä olisi käyttäytynyt ystävällisemmin, jos Magoriankin olisi. Tanukihan se oli aloittanut koko tapaamisen huonoissa merkeissä pilkkaamalla Magoriania kuuroksi ja tyhmäksi. Uros toivoi tosissaan, että Tanuki joutuisi joku päivä vielä hankaluuksiin ja joku takoisi järkeä sen paksukalloiseen päähän.*
"No mikset mene sitten kotiisi?" *Magorian vastasi sortuen itse pilkkaamaan seuralaistaan.*
'Voi kun hän lähtisi!' *Magorin johtaja ajatteli. Aurinko toki paistoi yhtä kuumana Magorianinkin niskaan, mutta se ei ikimaailmassa olisi myöntänyt asianlaitaa Tanukille.*